Olen miettinyt useamman kerran kuinka makeasti olisin nauranut vuonna 1998 ensimmäisen rottiksen tassuteltua taloon ja ehdottanut sanojalle lääkityksen tarkistusta, jos minulle olisi sanottu että tulen matkustelemaan koirien treenauksen vuoksi. Suomessa liikkumisen olisin voinut vielä niellä mutta että maan rajojen ulkopuolelle…. Hyvä vitsi! Nyt voi vain todeta, että vähänpä tiesin.
Tämän kertainen reissu Espanjaan oli seminaarin merkeissä kolmas. Aiemmat ovat olleet Alicanten kulmilla, nyt paikaksi vaihtui ihana pieni kylä palan matkan päässä Barcelonasta. Loppuvuodesta 2016 sovittelimme järjestäjien kanssa kalentereita yksiin ja ajankohdaksi muodostui maaliskuun ensimmäinen viikonloppu. Ei ollenkaan hullumpi ajankohta lähteä hetkeksi karkuun märkää ja mustaa Suomea sekä tutustumaan paikallisiin koiraharrastajiin. Pienen pohdiskelun jälkeen päädyttiin ratkaisuun pitkästä viikonlopusta ja
Tiina & Risto lähtivät myös matkaan mukaan.
Kisa- ja seminaarireissut Espanjaan ovat opettaneet ainakin yhden asian. Siinä kohden kun perillä tulee koneesta ulos, kannattaa pää kääntää aikataulullisesti rentoon ja joustavaan asentoon. Hommat sujuvat silloin merkittävästi leppoisammin. Sellaiset pikku harmit kuin matkatavaroiden saamisen kestäminen, mielenosoitus ja mellakkaryhmä lentokentällä autoa noutaessa tai luennon siirtyminen seuraavalle päivälle eivät näinollen harmita yhtään. Tämänkertainen isäntäpariskuntamme osoittautui varsin samanhenkisiksi heti lentokentällä ensitapaamisella, mikä tietenkin omalta osaltaan helpottaa asioita.
Torstai ja perjantai menivät mukavasti tutustuessa
Playa del Aroon jossa majoituimme sekä käymällä katsomassa viikonlopun treenipaikkaa.
Kyseessä oli
Instint K9. Paikan omistaja oli meidän vanha tuttu
IFR:n kisoista vuosien varrelta. He työstävät nuoria koiria poliisille, tullille ja puolustusvoimille niin nenätyöskentelyn kuin voimankäytön suhteen. Paikalla on myös koirahoitola ja alueella on sesonkiaikaan parhaimmillaan n. 100 koiraa, sisältäen koulutettavat ja hoidossa olevat. Paikka sijaitsi vuoren rinteellä varsin eksoottisen tien päässä, joka muuttui lauantaiksi vielä mielenkiintoisemmaksi yöllä olleen rankkasateen vuoksi. Mitä siitä jos tiestä puuttuu pala ja siinä on puolikkaan auton mentävä reikä? Matkailu avartaa ja nuoruuden maastoajo-kokemukset osoittautuvat hyödyllisiksi opeiksi.
Lauantaina aloitettiin sitten varsinainen koirien koulutus. Ihme ja kumma, varsin aikataulussa.
Osallistujista vain kaksi oli aiemmilta kerroilta tuttuja, joten aloitimme viikonlopun käymällä lävitse ajatuksiani ja periaatteitani tottelevaisuuden kouluttamisen ja koiran kanssa elämisen suhteen. Olen huomannut harjoitusten etenevän jouhevammin kun ohjaajilla on edes pieni käsitys mitä odottaa.
Ajatusten vaihdon jälkeen oli vuoro siirtyä kentällä harjoitusten pariin.
Pyysin vanhoja tuttuja tulemaan ensimmäisenä kentälle, jotta muiden osallistujien olisi helpompi päästä juttuun mukaan. Oli todella ilahduttavaa huomata näiden kahden koirakon edistyneen viime näkemästä. Treenit lähtivät siis mukavasti liikkeelle. On pakko todeta, että ihan päivän päätteeksi koulutuksia tekee nähdäkseen ihmisten kehittyvän yhdessä koiriensa kanssa ja saa iloita heidän onnistumisen elämyksistään.
Siitä sitten edettiin koira kerrallaan, puhuttiin paljon ja tietenkin kun Espanjassa oltiin, syötiin välillä lounas pidemmän kaavan mukaan. Paikalle oli hommattu grillimestari ja ruokailu oli perinteisesti alkupaloista jälkiruokaan. Se on sanottava ettei näillä reissuilla ole pelkoa nälkiintymisestä. Ruokaa tarjotaan tasaisesti ja paljon. Täydellä vatsalla olikin kätevää lähteä pyörimään takaisin kentälle ihmettelemään tottiksen saloja. Ryhmä oli mukava, osallistuva ja kyselivät asioita. Se on aina hyvä asia, helpottaa oppimista ja tekee koko hommasta kouluttajallekin antoisampaa.
Sunnuntaina jatkettiin samoissa merkeissä. Kentälle ajaessa manailin Tiinalle, että yhden ohjaajan maneerit pitäisi saada rikottua jotta hänen koiransa voisi vapautua työskentelemään. Siinä sitten kuningasidea alkoi taas kerran jalostua toteutettavaan muotoon, kerran ollaan etelä-Euroopassa pitää laittaa ohjaajalta lantio liikkeelle. Pahaa aavistamattoman ohjaajan vuoro tuli ja ohjeistin hänet ennakkoon: ”Palkka taskussa, et näplää niitä, tule kentälle ja pistä koira maahan. Sitten kuuntelet vain minua ja lähdetään siitä etenemään.” Ohjaaja teki työtä käskettyä. Päästyämme kentän laitaan "koira maassa" -tilanteeseen, kävelin ohjaajan eteen, laitoin puhelimen Spotifyista biisin soimaan ja totesin: ”Listen to this and jam with me. You are a Spanish man, you can do it. Move your hips.” Kappalehan oli niinkin laadukas kuin
The Beach Boysin Kokomo.
Täytyy sanoa että ohjaajan ilme oli näkemisen arvoinen. Että mitenkä…. Sitten hän huomasi että ei hitsi, tosissaan se on ja lähti hommaan mukaan. Taustalla rivissä seisoneiden muiden osallistujien ilmeet eivät olleet sen huonompia. Ilmassa lentäneisiin kysymysmerkkeihin olisi voinut kompastua. Saatuani ohjaajan preussilaisen ”teemme tottista”-moodin rikottua, pyysin häntä antamaan seuraa käskyn ja lähtemään liikkeelle Kokomoa muistellen ja mielessään hyräillen. Ja kappas pentele, homma toimi! Ohjaaja oli rento, koira halukas ja vapautunut esittäen aktiivista työskentelyä. Välillä laatikon ulkopuolelta ajattelu kannattaa.
Palattuaan treenin jälkeen muun ryhmään pariin, ohjaaja totesi nauraen järjestelyistä vastaavalle ”I told you she is crazy.” Kunnia menee mutta maine kasvaa ja tulipahan taas vietyä suomalaista koirankoulusta maailmalle. Periaate on aina ollut treenata tosissaan mutta ei tosikkona.
Kaikkineen viikonloppuun mahtui rotukirjoa mukavasti. Oli rottiksia, sakemannia, doberman, american staffordshire terrieri, muutama malinois ja ipo-bordercollie. Pohjoismaiden ulkopuolella vaihtoehdot harrastettaville lajeille ovat paljon kapeammat, mistä johtuen IPO:a harrastetaan laajemmalla rotukirjolla kuin Suomessa. Kaikella on puolensa, mutta pidän meidän lajivalikoimien leveydestä. Useammalle koirakolle löytyy todennäköisemmin juuri sille sopiva laji.
Toinen ero Suomeen löytyy ohjaajista. Meillä koiraharrastus alkaa olla varsin naisvoittoista. Euroopassa naisohjaajat ovat puolestaan vähemmistössä. Nytkin vain kaksi osallistujista oli naisia. Mikä toki oli sadan prosentin lisäys edelliseen reissuun. Niitä pieniä kulttuurieroja, mitkä tekevät matkailusta mielenkiintoista.
Sunnuntaina pidimme viimeisen koiran jälkeen yhteenvedon viikonlopun ajatuksista ja mahdollisesti vielä mielenpäällä olevista kysymyksistä sekä jaettiin osallistujille diplomit, mikä myös tuntuu olevan Espanjassa SE juttu seminaarin päätteeksi ja tietenkin tämä kuvataan jokaisen osallistujan kohdalla erikseen. Sitten reissu oli taputeltu valmiiksi koirien kouluttamisen osalta.
Koulutusmatkat oman maan rajojen ulkopuolelle avartavat kummasti omaa perspektiiviä. Asioita joutuu pohtimaan eri tavalla ja välillä miettimään tulokulmaa ongelmien ratkaisuihin varsin erilaisista lähtökohdista kotimaahan verrattuna. Se on kuitenkin opettavaista itsellekin ja ennen kaikkea huomaa että koiraharrastajat ovat samanhenkistä porukkaa kotimaasta riippumatta. Tälläkin matkalla muodostui muutama uusi ystävyys ja useita hienoja ikimuistoisia kokemuksia. Onneksi tuli aikanaan otettua se uutta kotia tarvinnut rottweiler, jotta päädyin tälle matkalle mikä jatkuu edelleen.
Teksti ja kuvat: Anu Vehviläinen
Canis & Catus on tehnyt virallisesti yhteistyötä Anu Vehviläisen kanssa vuodesta 2015 alkaen. Tarviketoimittajana olemme toimineet hänelle yrityksen perustamisesta alkaen.
Anulla on ollut rottweilereita vuodesta 1998 lähtien. Vuosien aikana hän on harrastanut mm. hakua ja metsäjälkeä, kunnes omaksi lajiksi lopulta valikoitui suojelu.
IPO:ssa Anu on kisannut rwu Drago vom Tanneneckin kanssa kansallisella ja kansainvälisellä mestaruustasolla. Saavutuksia ovat mm. IFR IPO MM 2012 karsintojen voitto, paras C-osa IFR IPO MM-kisoissa Saksassa 2012, rottweilereiden IPO rotumestaruus 2013, IFR IPO MM-joukkuekulta 2013, SM15 SM 2013 IPO, SM11 2014 IPO ja NOM IPO joukkuekulta 2014.
Drago on jäänyt jo eläkkeelle suojelukentiltä, tällä hetkellä Anu treenaa nuorta Giant vom Tanneneckia a.k.a ”Jätti”, tavoitteena on jonain päivänä kisaaminen IPO:ssa.
Omien koirien treenaamisen ohella Anu on toiminut koulutusohjaajana vuodesta 2003 lähtien. Ensin Oulussa SRY:n paikallisen alaosaston kentällä, niin perustottelevaisuutta kuin tapakoulutuksia ja vuodesta 2006 lähtien etelässä, osana Uudenmaan alaosaston toimintaa. Osaamisen ja kokemuksen karttuessa harrastusvuosien myötä, on Anu pitänyt koulutuspäiviä ja seminaareja erityisesti tottelevaisuudesta.
Oman rodun ollessa rottweiler, on hänelle tullut niitä eniten vastaan, mutta myös monet muut pk-oikeudet omistavat rodut ovat tulleet tutuiksi. Kouluttajana hän on "allrounder", kauniista hihnakäytöksestä kisatottelevaisuuden nyanssien hiomiseen.
