tiistai 19. heinäkuuta 2016

Jari Kantoluodon tottista Koivulahdessa 12.7.2016

Spl-Wasa sai kunniakseen järjestää Jari Kantoluodon koutsaaman kahden päivän tottissemman.
Jari tuskin erikseen esittelyjä kaipaa, on niin suosittuja hänen semmat!

10 onnellista koirakkoa ilmaantui klo 10 tiistaiaamuna pelipaikalle.

Allekirjoittanuthan oli kutsunut Canis&Catuksen Tiinan paikalle jo klo 9 että varmasti saa sekä tilaamansa tuotteet, että tunnin yksityistä aikaa hypistellä vaikka ja mitä!
Ehkä vähän hävetti, kun olin mokannut tuon aloitusajan. Mutta onneksi sitten löytyi vielä niitä kuuluisia heräteostoja.

Sitten päästettiin Jari ääneen ja koirakot kentälle.
Hyvässä hengessä ja säässä saatiinkin katsella suorituksia. Koirakot olivat eri tasoisia, mutta harjoituksissa haastettiin yhtälailla vanhempia konkareita kuin pentujakin keskittymään.
Itse pidän Jarin ajatusmaailmaa koulutuksessa erittäin miellyttävänä.
Tämä taisi olla meidän kolmas vuosi jo Jarin opeissa. Huikee äijä! Arvostan!
Ja huikee kauppa toi C&C, niin nopeaa ja hyvää palvelua!






Teksti ja kuvat: Sanna Jousmäki