tiistai 9. elokuuta 2016

Tottispäivä Jalasjärvellä 2.8.2016

Elokuun kesäinen päivä Jalasjärven koiraharrastajien kentällä alkoi aamulla koirakoiden pikkuhiljaa kokoonnuttua kentänlaidalle. 

Jo keväällä alkoi kytemään ajatus tottelevaisuus seminaarin järjestämisestä eikä montaa kertaa tarvinnut miettiä ketä kysytään päivää vetämään! Onneksi Saaranluoman Tiinan kalenterista löytyi vielä vajaan kymmenen koiran menevä aukko kesäiselle arkipäivälle ja sopiva paikka löytyi Jalasjärven koiraharrastajien kentältä, jonne oli kaikkien helppo tulla. 

Joukossa oli vanhoja tuttuja koirakoita, mutta oli mahtavaa saada joukkoon myös muutama aivan uusi lajin harrastaja ja osallistujia meillä oli kentällä aina Ruotsista asti! Näin värikkäällä kokoonpanolla oli hyvä aloittaa päivä niin, että jokainen ohjaaja kertoi itsestään, koirastaan ja mahdollisista tavoitteistaan, jotta jokaiselle koirakolle saataisiin räätälöityä mahdollisimman yksilöity koulutuspaketti. 

Oli mahtavaa huomata, taas kerran kuinka osaava kouluttaja osaa huomioida jokaisen koirakon tarpeet niin että kynnys uusille lajin harrastajille osallistua tälläisille päiville jäisi mahdollisimman matalaksi! Onnistumisen ja oivalluksen iloa koettiin päivän aikana eikä edes raju ukonilma lannistanut tunnelmaa vaan onnistuimme yhtäkkiä niskaan ryöppyävän kaatosateen ja jytinän säestämänä saamaan kaksi vuotiaan rtw narttuni kanssa onnistumisen iloa kapulatreenin myötä! Eihän sitä hommaa kesken voinut jättää juuri silloin kun se etenee, oli sää mikä hyvänsä! 

Canis&Catuksen kattava liikkuva myymälä oli Tiinalla taas mukana mikä oli mahtava juttu! Päivä vaihtui jo iltaan kun hommaa lyötiin pakettiin! Pitkä päivä takana kaikille koirille, ohjaajille ja kouluttajalle! Iso kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti Tiinalle joka ammensi taas päähämme paljon uutta tietoa ja asiaa! Näillä eväillä kohti syksyä ja uusia haasteita!

Teksti: Terhi Somero
Kuvat: Paula Siren-Rodas





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti