keskiviikko 19. elokuuta 2015

Working Day all part A-B-C 1.8.2015

Osallistuin keväällä SRY Pirkanmaan alaosaston järjestämään jälkikoulutukseen, jota veti peltojen guru, Hermiön Outi. Väliajalla Outi kertoi saaneensa idean, jolla voitaisiin kerätä rahaa matkakassaan tulevaa FCI IPO MM -reissuamme varten. Ajatus oli järjestää päivä, jolloin ihmisillä olisi mahdollisuus päästä tutustumaan / treenaamaan jotakin, joitakin tai kaikkia suojeluun kuuluvia osa-alueita. Olin suuresti otettu siitä, että Outi halusi järjestää tällaista meidän eduksemme. Esittelin varovaisesti aiheen maalimiehellemme Mikolle, joka hyvän asian vuoksi lupautui mukaan (saisi allekirjoittaneen koirineen edes hetkeksi vaivoistaan mahdollisimman kauas).

Outi hoitikin homman paremmin kuin hienosti! Omaksi hommakseni jäi potea huonoa omatuntoa siitä, etten etukäteen tehnyt yhtään mitään. Working Day oli niin hyvin suunniteltu, organisoitu, ohjeistettu ja delegoitu, ettei sillä ollut mahdollisuutta epäonnistua! Suuret kiitokset Outille ja kaikille heille, jotka mahdollistivat päivän toteutumisen!

Lauantaille oli ilmoittautunut mukava määrä ihmisiä koirineen. Suurin osa halusi osallistua kaikkiin kolmeen osa-alueeseen. Se aiheutti pientä mietintää aikataulujen suhteen, jottei kenenkään tarvitsisi olla kovin monessa paikassa samaan aikaan. Onneksi saatiin laadittua vuorolista, joka sopi lähes kaikille. Pellolle Outin seuraksi jälkiä tamppaamaan oli ilmoittautunut 19 koirakkoa. Meikäläisen hyppysiin tottikseen tulevia oli 21 sekä Mikon mukaan leikityksiin / treeneihin löytyi 14 innokasta osallistujaa.     

Oma tavoitteeni tapahtumalle oli, että päivän aikana jokainen saisi edes yhden asian mukaansa, joka auttaisi heitä treeneissä eteenpäin. Toinen hiljainen toive oli, että maalimies pysyisi ehjänä... Kuulemieni palautteiden perusteella, ensimmäinen tavoite saavutettiin! Toista ei saavutettu ihan yhtä hyvin. Onneksi mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut, mistä ei selvittäisi antibiootilla ja pitkäripaisen antimilla.

Kaiken kaikkiaan koko päivä oli erittäin mukava! Paljon motivoituneita ohjaajia, jotka halusivat päästä koiriensa kanssa eteenpäin. Toivottavasti heistä vielä kuullaan tulevaisuudessa!! Kanttiini toimi todella loistavasti! Tarjolla oli monenlaisia herkkuja isoon ja pieneen nälkään. Paikalta löytyi Canis &Catuksen myyntipiste, josta saatiin kaikki tarvittavat treenivälineet. Tällaisessa tapahtumassa oli ilo olla mukana!

En voi kylliksi kiittää kaikkia päivään osallistuneita! Outi & Mikko, jotka ahersivat A- ja C-osioiden parissa. Alaosaston väki, joka osallistui etukäteisvalmisteluihin sekä hoiti kanttiinin. Päivää sponsoroineet Canis & Catus, Royal Canin, Karita Valkila & Kuru country Café, Harri Gröhn. Sekä tietysti päivään osallistuneet koirakot ja kuunteluoppilaat. Nöyrä KIITOS teille kaikille tästä upeasta päivästä!!!

Kuvat: Sami Pajusaari
Teksti: Mari Kolkkala